Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2017.

Viisi päivää joka voiko murskata ihmisen tai pelastaa tulevan

Kevät...... Kotona alkoi romahdella porukkaa kuin kärpäsiä lätkän alle.                  En enää muista kuka tippui ensin pelistä ja kuka seurasi mukana, mutta sen muistan, että ihmiselle jonka pylväät romahtaa seisoo kuin rauniotuneessa linnakkeessa ase kädessään odottaen milloin aloittaa suojattoman hyökkäyksen. Esikoisella meni todella lujaa ja kehiin tuli niin tupakka kuin ihannointi kaikkea kiellettyä ja vaarallista. Sekään ei sinällään, mutta se miten lapsi sukeltaa sokeana tähän maailmaan jonne kuuluisi vasta aikaisintaan 5 vuoden päästä. Auktoriteetti ropisi T:n ja minun käsistä täydellisesti. T myös hävisi johonkin kuilun tietämille josta en osannut toista millään keinoilla saada tähän maailmaan. Masennus ja masennus lääkkeet. Kului parisen kuukautta ennen kuin näin jotain merkkejä tärkeimmästäni. Lapsi oli päätetty saatella 5 viikon osastojaksolle lastenpsykiatriseen selvittämään mikä mättää ja samalla sain pelattua aikaa T:n voinnin koheltamiseen ( JA ANTAEN TILAA