Nimiäiset

On ollut aika hulina viikonloppu, perjantai päivän siivosin koko kodinlattiasta kattoon kun lauantaina oli nimiäiset. Isommat mukelot olivat mammalassa ja T oli vauvan kanssa :) T auttoi myös siivoomaan, kuntein kakkua. Perjantai aamulla totesin voileipäkakkujen suhteen, että liian "hienoja" juttuja siispä tein suppilovahvero-jauheliha piirakkaa ja havaji piirakkaa eli siinä oli täytteenä kinkkua, aurajuustoa ja ananasta.
Ja sitten tein mansikkajuustokakun.

Anoppi ja appiukko pamahtivat 20 min. aikaisemmin juhlapaikalle kuin muut, en ollut saanut edes hiuksiani mitenkään saatika sitten meikkiä, jotkut vaatteet oli päällä ja puolet tavaroista laittamatta pöydälle, että voi ärsyttää tommonen!!! Ja on ihan anoppini tapaista ja sitten täytyy tulla vielä keittiöön kun laitan juttuja kuntoon!! No sain suht kaikki laitettua kun loput vieraat tulivat. Perttu aloitti oman shownsa, täytyy kyllä sanoa, että olin aivan loppu kun juhlat olivat ohi!
Nukahdin vauvan viereen tunniksi ja kyllä piristi kummasti:)
Puhelin soi kuudelta illalla ja kaveri oli tulossa kaupungilta omien poikiensa kanssa kotiin ja pyysi meitä vielä hetkeksi pihalle leikkimään joten mentiin. Oli kyllä ihanaa olla niin "myöhään" ulkona kun tuli edes pieni tuulen vire ja Perttu sai ikäistensä seuraa :)

Perjantai illan fiilistelyä :)

Tällaiset kummi todistukset tein :) 

Mun pravuri ;)



Tarjoilut :)

Lahja pöytä :)

Kummitädiltä saatu AIVAN IHANA lahja :) tylleröinen tykkää :)

Hyvältä ystävältäni joka ei valitettavasti päässyt juhliin, en osannut odottaa lahjaakaan, mutta ovelle tuotiin tällainen prinsessaunelma <3 Tämä mekko sitten laitetaan kehyksiin kun on tullut liian pieneksi :)
Anopilta tällainen ihana kehys albumi joka on nyt kaikilla lapsilla :)

Mummilta eli omalta äidiltäni tylleröinen sai kauneimman soittorasian :)

Tässä on vasemmalta päin Perttu, keskellä Peppi ja oikealla tylleröinen :)

Kummi pariskunnalta eli veljeltäni ja hänen vaimoltaan tuliaisia Australiasta tylleröiselle :) Käsinmaalatut astiat :)
Päivänsankari <3

Ja näin julkistettiin nimi eli hän ei ole enää tylleröinen vaan Essi <3





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

kahvan kanssa venyy ja paukkuu!

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa

Mitä vaatehuoneesta löytyy