Ihmisen teoria?


Vaikka tuntuu, että vapauduin ihmisenä kun sain diagnoosin ja lääkityksen. Tiedostin mikä on mussa erilaista ja pystyin korjaamaan sen lääkkeellä.






Kokoajan vieressä oli ihminen joka oli ja on aina taistellut ihmisten toimintamalleja ja moraalia vastaan siinä määrin, mitä ihminen yhteiskunnassa tarvitsee ja miten ihmisen kuuluisi käyttäytyä.

Pyrin itse aina olemaan samanlainen ja ihailin miestäni kun hän ei kiinnittänyt ihmisiin huomioita eikä verrannut itseään muihin eikä kyllä tee tänäkään päivänä toisin kuin minä koen itseni epäonnistuneeksi monessa osassa elämääni joka johti siihen, että saisin edes maistaa miltä tuntuu olla "normaali".

Huomasin, että kun olen normaali en ole enää monen mielestä normaali. Asiat oli menneet niin pitkälle ilman lääkettä, että se ei ollut enää poikkeus miten käyttäydyin kun olin aikani pinnistellyt "epänormaalia käyttäytymistä vastaan" vaan kaikki olivat tietoisia spontaaneista huomautuksista, puheenaiheen vaihtamisesta ja kesken lauseen asian unohtaminen (siis totaalinen unohdus!)

Tämä robottimainen mielentila mikä lääkkeestä tulee (lääke on aivan mahtava kun se avaa maailman ihan eritavalla, mutta tuntee sulkeutuvat aikalailla) herätti ihmetystä ja ihminen joka toisaalta sai toimia mun omaishoitajana, mutta myös rakasti mun tunnetiloja ja räiskyntää. Hän kuvailee asiaa mukaansa tempaavaksi ja huojentavaksi kun joku tuntee niin paljon se tuo iloa ja surua ja aika-ajoin vihaa ja ärtymystä, mutta se tuo toiselle tunteita.


Kaiken tästä tekee vielä vaikeampaa se kun pelkään olla itseni, koska en ole ennen elänyt niin ettei jokin pieni/pienet asiat vaikuttaisi hirmumyrskyltä ja kaataisi kokopäivää ja loisi järjentöntä epäonnistumisen tunnetta. Lääkkeen kanssa asiat on, että " voi että, no ei se mitään" tai "no ei tää vaan onnistu." Eilen ja tänään ilman lääkettä, "Vittu! Kuin tää vittu voi mennä näin?!? Miks aina tää mailma lyö vastaan!!??" tai "Tänään on tapahtunu ainaki 1000 kertaa enemmän kaikkee paskaa mitä eilen!!!!" Eli selvä ero on kun normaalit asiat ei onnistu normaalilla tavalla, MUTTA tässä on vielä se, että kun olet onnellinen niin sen onnellisempi et voisi kuvitella olevasi kun olet grillatun pihvin ja hyvän salaatin jälkeen tai auringon nousun ja hyvän kahvin aikana, siisnilman lääkettä.

Niinpä olen päättänyt olla pelkäämättä itseäni ja annan oman itseni miehelleni aina kun olen kotona, töissä tarvitsen toiminnanohjausta ja pari vuotta on työkaverit sitä antaneet joten otan oman sisäisen työnohjaajani mukaan töihin ja annan työkavereille vapaan tästä hommasta.

Ol´lkaa itsejänne jos uskallatte. Sekin on ihan ok jos ei vielä uskalla ;)


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

kahvan kanssa venyy ja paukkuu!

Vähiin käy ennen kuin loppuu

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa