Mutta kun se haluaa, vai haluaako?


Tänään haettiin Essi Pepin kanssa päiväkodista pyörillä. Pyöräiltiin Moision uusien omakotitaloalueen läpi ja Peppi huusi.
                 "Ihana piha ja siel on uima-allaski! Äiti mä haluisin, et meilläki ois uima-allas!"

Mietin usein mitä lapsi tarvitsee ja mitä se haluaa.
Aika usein tarpeet ja halut eivät kohtaa, miksi?

Olen niitä vanhempia jotka haluaisivat antaa lapsilleen kaiken, mutta pienituloisena ja hetken järjen äänellä miettien tarvitseeko lapsi näitä haluttuja asioita siinä mielessä, että niistä tulee hyvä mieli ja sitä mietitään sitten vanhempana, että "voi äiti muistatko, kun silloin toivoin sitä Hooveria ja sain sen"
Luultavasti ei.
Ehkä tarve hankkia mitä lapsi haluaa on siinä, että lapsi ei jäisi paitsi tästä niin materiaalisesta yhteiskunnasta ja samalla ei kuuluisi porukkaan, koska ei omista jotain mitä muillakin on.
Tämä porukkaan kuuluminen on aika iskostunut päähäni sen vuoksi, koska puolet ala-aste ajastani olin koulukiusattu. Koulukiusaaminen ei ollut ihan pientä haukkumista vaan bussipysäkillä pipojen varastamista ja maahan tönimistä, nimittelyä ja perheeni haukkumista, Minulla ei ollut niitä mitä muilla oli, olin tosin muutenkin hyvin erilainen ja tämä erilaisuus vieläkin kostautuu siinämäärin, että ystäviä ei juuri ole, mutta jokapäivän kavereita ja tuttuja kyllä.  Kun erilaisuus ei ole valinta silloin siitä tulee huono juttu.
Haluan, että lapseni on erilainen omavalintaisesti.
Näitä monet vanhemmat miettivät, onko jokin tavara liikaa lapselle, voisiko halun korvata jollain muulla kuten kesälomareissuun johon kerätään rahat?

Usein meille käy niin, että tavarat unohtuvat ja tekeminen jota aletaan suunnittelemaan omkin paljon kivempi kuin yksi tavara.




Tekeminen onkin lisääntynyt, koska jäin osittaiselle hoitovapaalle jossa 3 viikon aikana vapaapäiviä tulee kolme lisää. Tämä auttaa perhe-elämää monella tapaa, asioita ehtii hoitaa, lasten kanssa jaksaa tehdä juttuja ja välillä saa nauttia arkenakin pitkistä ruokailuista ja kiirreettömistä aamuista kun on kaksi aikuista auttamassa lapsia aamukuntoon.


Mutta sitten on tietenkin se raha, rahaa on toki vähemmän, mutta vaalin sitä ajatusta, että lapset muistelevat enemmän aikoja kun tehtiin jotain kuin niitä Hoovereita joita ei meille tullut.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

kahvan kanssa venyy ja paukkuu!

Vähiin käy ennen kuin loppuu

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa